Teinivuosinani ei ollut internettiä, eikä youtubea, ja satuinkin lukemaan Nancyn ennenkuin kuulin Sex Pistolsia. Kirjassa Sex Pistolsia kuvailtiin äärimmäisen huonoksi yhtyeeksi, jonka jäsenet eivät tienneet soittamisesta mitään. Vihdoin kun sain 90-luvun alussa Never Mind the Bollocks – Here’s Sex Pistolsin käsiini olin yllättynyt; olivathan seksipistoolit osanneet soittaa ja musiikki vei minut mennessään.
Oululaisilla kävi tuuri, sillä Sex Pistolsin Combine Harvester 2008 kiertueen Tallinnaan suunniteltu keikka ei myynyt ja bändiä tarjottiin Ouluun. Vähän arvelutti myykö keikka Oulussakaan, mutta Teatria täyttyi sekalaisesta sakista. Joukossa oli paljon keski-ikäisiä, joiden voi olettaa olleen 70-luvulla punkkareita ja lisäksi joukossa oli meitä, jotka ovat paskoneet vaippoihin silloin, kun Sex Pistols oli jo hajonnut/hajoamassa. Meitä kaikkia kuitenkin yhdisti sama intressi: nähdä Sex Pistols alkuperäisessä kokoonpanossa.
Odotus palkittiin noin 1,5 tunnin setillä, joka oli yhtä hittikimaraa. Rääväsuinen Johnny Rotten sai koko Teatrian yleisön elämään mukana ja yleisö sai puolestaan bändiltä suuret kiitokset osallistumisesta. Yleisö tosin yllättyi täysin, kun ensimmäinen encore päättyi Anarchy in the UK:n ja bändi palasi vielä lavalle senkin jälkeen. Hawkwindin coverointi sai yleisön lähinnä hämilleen, mutta keikasta jäi silti todella hyvä mieli ja hymy palaa vieläkin huulille keikkaa muistellessa.
Mitä tulee itse bändin lookiin, niin Johnny Rottenilla olisi aihetta palkata nykyisillä keikkatuloilla sekä stylisti, että personal trainer. Vatsa ei peity löysällä valkoisella paidalla, jonka päällä ”komeili” ihmeellinen vaaleanpunainen liivi. Ehkä pyjaman housuja muistuttaneet ruutuhousut olivat jäänne punk-tyylistä? Muu bändi näytti ihan tavallisilta brittiläisiltä keskiluokan duunareilta, joista etenkin Steve Jonesin voisi kuvitella jokaisen työpäivän jälkeen suuntaavan pubin kautta kotiin.
Mutta mitäs me tytöt vanhojen ukkojen ulkonäöstä välittämään. Eikös punkin ideologiaa ole, "ettei ne vaatteet, vaan ne aatteet". I’m not your stepping stone!
20080824
20080705
ARGHH tätä autuasta tuskaa!!!
Tuska 2008 ei antanut sijaan hipahtavalle nurtsilla pönötykselle ja pöhötykselle. Meno oli koko ajan päällä ja jalat valmiina amputoitavaksi. Hevarin tanssi jalkaa ei saanu hiljennettyä edes jatkuva selväpäivyys. Emännät olivat lähteneet vittu liikenteeseen ja silloin se kans sitä tarkoittaa.
Viikiinki ja folk-metalli veti tänä vuonna kirkkaimmat ekstaasit. Amon Amarthin tukkamyllyt ja Johanin yleisön ottaminen eivät olleet kadonneet minnekään. Biisit vierivät sydämeen kuin sotakoneet, vaikka ne ovat tuhansia kertoja kuultu. Cry of The Black Birds - voiko millään paremmin läpäistä pintaa!!! Primordialin kirkas laulu nuiji tajuntaa ja Týrin Hail to the Hammer saatteli minun omaan henkiseen aikakauteeni. Vedimme autuaina kansantanssia keskellä kuraista telttaa ja olimme onnellisia :D
Slayer ja Kreator saivat omat pojonsa klassikkoina ja nautin old school fanien katselemisesta, kuuntelemisesta ja kuvaamisesta. Rakastan ihmisten musiikillista riemua!!! Dimmu Borgirista en näemmä saa koskaan paljon irti keikalla vaikka se on yksi tärkeimmistä muuten. Fields of the Nephilim toimi minusta livenäkin. Yksi tärkeistä sekin.
Perjantai iltana koimme jälleen myös Swallow the Sunin Tavalla. Tunsin olevani kuin eri maailmoissa tuskallisen päivän jälkeen ulkotiloissa. Progressiivinen hiipuilevaisuus puhtaudessaan korvasi minulle iltarukouksen. Kuinka poeettista perkele!
Eijan näyttelyn avajaiset pidettiin Tuskaa edeltävänä torstaina Valokuvataiteen museossa ja sen jälkeen oli myös Eijan järjestämä Under The Northern Star poikkitaiteellinen festari. Minut ja pari muuta ystävää oli otettu cateringiksi, joka merkkasi safkan lämmittämistä viereisessä talossa ja tuomista bäkkärille. Lievistä ajoitusongelmista huolimatta onnistuimme epäammattimaisen korskeasti, I think so :O
Bäkkäriltä nappasimme potkukelkkaamme färsaarelaisen SIC bändin, jota kuskasimme valokuvataiteen museoon. Samana iltana kyseisessä festarissa oli tietenkin SIC:n keikka, joka oli ällistyttävän uskomaton ja sori vaan veti kirkkaan voiton kaikista tunnetuimmista nimistä kuten Deathchainista ja End of You:sta. Olimme parin ystävän kanssa moraalisesti raivona siitä, että yleisö heräsi bändille vasta viimeisellä biisillä ja saimme alkupäästä iloksemme pomppia lähes aution lavan edustalla. Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa! Totaalinen laiskuus vastaanottaa muuta kuin lehdissä kirjoitettua ja tunnettua, suosittua! vai uskalluksen puute ottaa vastaan sitä mistä voisi itse tykätä, mutta mitä porukat ei tykkää. What a fuck!
Viikiinki ja folk-metalli veti tänä vuonna kirkkaimmat ekstaasit. Amon Amarthin tukkamyllyt ja Johanin yleisön ottaminen eivät olleet kadonneet minnekään. Biisit vierivät sydämeen kuin sotakoneet, vaikka ne ovat tuhansia kertoja kuultu. Cry of The Black Birds - voiko millään paremmin läpäistä pintaa!!! Primordialin kirkas laulu nuiji tajuntaa ja Týrin Hail to the Hammer saatteli minun omaan henkiseen aikakauteeni. Vedimme autuaina kansantanssia keskellä kuraista telttaa ja olimme onnellisia :D
Slayer ja Kreator saivat omat pojonsa klassikkoina ja nautin old school fanien katselemisesta, kuuntelemisesta ja kuvaamisesta. Rakastan ihmisten musiikillista riemua!!! Dimmu Borgirista en näemmä saa koskaan paljon irti keikalla vaikka se on yksi tärkeimmistä muuten. Fields of the Nephilim toimi minusta livenäkin. Yksi tärkeistä sekin.
Perjantai iltana koimme jälleen myös Swallow the Sunin Tavalla. Tunsin olevani kuin eri maailmoissa tuskallisen päivän jälkeen ulkotiloissa. Progressiivinen hiipuilevaisuus puhtaudessaan korvasi minulle iltarukouksen. Kuinka poeettista perkele!
Eijan näyttelyn avajaiset pidettiin Tuskaa edeltävänä torstaina Valokuvataiteen museossa ja sen jälkeen oli myös Eijan järjestämä Under The Northern Star poikkitaiteellinen festari. Minut ja pari muuta ystävää oli otettu cateringiksi, joka merkkasi safkan lämmittämistä viereisessä talossa ja tuomista bäkkärille. Lievistä ajoitusongelmista huolimatta onnistuimme epäammattimaisen korskeasti, I think so :O
Bäkkäriltä nappasimme potkukelkkaamme färsaarelaisen SIC bändin, jota kuskasimme valokuvataiteen museoon. Samana iltana kyseisessä festarissa oli tietenkin SIC:n keikka, joka oli ällistyttävän uskomaton ja sori vaan veti kirkkaan voiton kaikista tunnetuimmista nimistä kuten Deathchainista ja End of You:sta. Olimme parin ystävän kanssa moraalisesti raivona siitä, että yleisö heräsi bändille vasta viimeisellä biisillä ja saimme alkupäästä iloksemme pomppia lähes aution lavan edustalla. Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa! Totaalinen laiskuus vastaanottaa muuta kuin lehdissä kirjoitettua ja tunnettua, suosittua! vai uskalluksen puute ottaa vastaan sitä mistä voisi itse tykätä, mutta mitä porukat ei tykkää. What a fuck!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Krista-x: valitut videot
